TÄMÄ TOIMII INFOKIRJEENÄ (emme lähetä erikseen tervetulokirjettä)
RYHMÄÄN VOI ILMOITTAUTUA KUUKAUDEKSI (neljä peräkkäistä kertaa) tai koko kesäkaudeksi, ajalle 9.6.-4.8.2021.
Naperotemppuilussa harjoitellaan liikunnallisia perustaitoja sekaryhmässä eli tytöt ja pojat yhdessä. Harjoittelu on lapsen tahtiin etenevää leikinomaista toimintaa, jossa tarjotaan liikunnan iloa ja onnistumisen elämyksiä. Tavoitteena on tukea lasten liikunnallista kehitystä ja antaa lapsille kokemuksia omasta kehostaan ja sen toiminnasta. Tunneilla tutustutaan erilaisiin telineisiin/välineisiin ja opetellaan voimistelun alkeisliikkeitä osallistujien iän ja taitotasojen mukaan. Lisäksi tunneilla opetellaan toimimaan ryhmässä, noudattamaan sääntöjä sekä muita sosiaalisia taitoja. Voimistelusta lapsi saa valmiudet liikunnalliseen elämäntapaan ja hyvät edellytykset muille urheilulajeille. Naperotemppu toimii esivalmennusryhmänä kaikille seuramme voimistelulajeille. Harjoituksen kesto on 45 min.
Ikurin naperotemppuryhmä, keskiviikko klo 16.45-17.30
-9.6.-4.8.
-ryhmä toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 5
Ohjeita harrastajille:
-Mukaan tunnille tarvitaan joustavat, sisäliikuntaan sopivat vaatteet ja juomapullo (janojuomana vesi).
-Pitkät hiukset tulee olla hyvin kiinni. Korut ja purkat jätetään pois. Tunnilla ollaan paljain jaloin tai jumppatossuilla.
-Käythän vessassa ennen tunnin alkua.
-Tunneilla kuunnellaan ohjaajia ja noudatetaan salin sääntöjä.
-Tunneillamme on nollatoleranssi kiusaamiselle.
-Tunnin alkua odotetaan salin sisäänkäynnillä, sivussa jättäen tilaa muille kulkijoille.
-Omatoiminen temppuilu telineillä, permannoilla ja välineillä on ehdottomasti kiellettyä.
-Vanhemmat poistuvat salista tunnin ajaksi; olethan ajoissa hakemassa lasta tunnilta.
OLETHAN TUTUSTUNUT PERUUTUSEHTOIHIMME?
Hinnat sisältävät tapaturmavakuutuksen. Jäsenmaksu laskutetaan harjoitusmaksun yhteydessä erikseen 10€ alle 15-vuotiaat.
Laskun saat ilmoittautuessasi ilmoitusjärjestelmän kautta. Lasku tulee ilmoitusjärjestelmässä antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Saat haettua laskun tiedot myös ilmoittautumisjärjestelmän kautta kirjautumalla sisään. Suosittelemme viikkokatsauksen hyväksymistä, jolloin laskujen ajankohtaiset tiedot tulevat viikottain sähköpostiin. Asiakkaan velvollisuus on huolehtia, että laskutustiedot ovat oikein ilmoittautumisjärjestelmässä.
Annamme tyytyväisyystakuun ryhmistämme ensimmäistä kertaa toimintaamme mukaan tuleville. Jos et ole tyytyväinen toimintaamme, voit yhden kerran jälkeen vielä perua osallistumisen ilman maksua. Lasku on aiheellinen vasta kahden harjoituskerran jälkeen.
Huom! Ryhmiin ilmoittaudutaan ilmoittautumisjärjestelmän kautta myös kokeilukerralle.
Peruutus pitää tehdä vähintään kolme (3) vuorokautta ennen toista harjoitus kertaa ilmoittamalla Sisun laskutukseen (harrasteliikunta@tampereensisu.fi). Lasku tulee maksaa ellei osallistumistaan peru peruutusehtojen mukaisesti. Pelkkä tunneilta poisjääminen tai ohjaajalle ilmoittaminen ei riitä peruutukseksi!
Maksua ei palauteta kesken kauden lopettaneille, poikkeuksena loukkaantuminen ja paikkakunnalta muutto. Loukkaantumisesta johtuva poissaolo sovitaan erikseen Sisun laskutuksen kanssa (laskutus@tampereensisu.fi). Satunnaisia poissaoloja ei hyvitetä eikä niitä voi korvata toisessa ryhmässä. Juhlapyhien ja hallilla olevien tapahtumien takia peruttuja treenejä seura ei ole velvollinen korvaamaan. Jos peruminen johtuu Sisun omasta toiminnasta, korvaamme sen myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Käytättehän viitenumeroa maksaessanne, vain näin varmistamme, että maksu kohdistuu oikealle laskulle.. Jokaisesta maksumuistutuksesta veloitamme viisi (5) €. Maksumuistutus tulee laskulle 14pv eräpäivästä, perintään lasku lähetetään 28pv eräpäivästä. Otathan viipymättä yhteyttä Sisun laskutukseen (laskutus@tampereensisu.fi), mikäli ette pysty suoriutumaan laskusta annettuun eräpäivään mennessä.
Otamme vastaan myös Smartum-liikuntaseteleitä sekä Smartum-onlinemaksuja. Smartum-liikuntasetelit voit toimittaa nimelläsi varustettuina (ja kirjekuoressa) Ikurin liikuntahalliin Sisun toimistoon tai Sisun postilaatikkoon. Sisu-hallilla voit toimittaa setelit antamalla ne ryhmän ohjaajalle. Maksaessasi Smartum-onlinemaksuna, toimitathan maksustasi saamasi kuitin laskutuksen sähköpostiin (laskutus@tampereensisu.fi).
Koronapandemian vuoksi hallilla on käytössä seuraavat hygieniakäytännöt:
Halliin tullaan vasta harjoitusten alkaessa, aikaisintaan 10 minuuttia ennen harjoituksia. Huolehdithan turvaväleistä jonottaessa halliin.
Harjoituksissa vältetään yhteisten apuvälineiden käyttöä. Harjoituksessa välttämättömät telineet ja välineet desinfioidaan käytön jälkeen.
• Jokaisella tulee olla harjoituksessa omat varusteet (juomapullo, pyyhe, voimisteluvälineet), joihin kukaan muu ei koske ja jotka säilytetään erillään toisistaan.
• Kaikkien osallistujien tulee pestä kädet ennen ja jälkeen tapahtuman kotona sekä harjoituspaikalla ja käytettävä omaa desinfiointiainetta. Pesethän kätesi myös aina wc käynnin jälkeen. (ks. thl.fi/kasienpesuohje)
• Jos joudut yskimään tai aivastamaan, yski tai aivasta hihaasi / paitaasi tai kertakäyttönenäliinaan, joka tulee käytön jälkeen laittaa jätepisteeseen. Kädet tulee pestä tai desinfioida niistämisen, yskimisen tai aivastamisen jälkeen.
• Sairaana ja edes vähäoireisena ei voi tulla harjoituksiin. Mikäli sinulla tai lähipiirissäsi epäillään koronatartuntaa, ota yhteyttä lääkäriin äläkä tule harjoituksiin.
• Vanhemmat eivät tule halliin sisätiloihin, jotta vältytään ylimääräisiltä kontakteilta. Ensimmäisiin harjoituksiin vanhempi voi saattaa lapsen halliin sisään. Alle kouluikäiset voi tuoda jatkossa kuraeteiseen, josta lapsi siirtyy yksin hallin puolelle.
• Pukuhuoneita saa käyttää ainoastaan vaatteiden vaihtoon ja peseytymiseen (siellä ei siis odoteta harjoitusten alkamista)
• Jos vain mahdollista, vaihda treenivaatteet jo kotona
• Harrasteryhmät kulkevat pääovesta, A-oven kautta.
• Kasvomaskia voi halutessaan käyttää
Hygieniaohjeistusta päivitetään tarvittaessa, nämä ohjeet ovat voimassa siihen asti.
Tartuntatapauksissa, ilmoitathan asiasta:
joni.koivunen@tampereensisu.fi puh. 0500 973314 tai
anna.tanninen@tampereensisu.fi puh. 040 3507388
Turvallista syyskauden aloitusta, pidetään yhdessä huolta terveydestä!
Valmentajat huutelevat ryhmäänsä paikalle ennen tunnin alkua ryhmän nimellä. Tulethan ajoissa paikalle, parkkipaikka saattaa olla erityisen ruuhkainen! Huolehditaan silti turvaväleistä :)